Ajankohtaista

Yhteishakua jatkettu 7.4 asti - me tarjoamme tukea hakemiseen!

12.3.2021 14:47:51 / by Juulia Vesterinen

 

yhteishaku20217

Hyviä uutisia! Nuoret saavat nyt lisää aikaa suunnitella omaa tulevaisuuttaan, sillä yhteishakua jatkettiin 7.4. asti. 

 

Mihin yhteishaussa voi hakea? 

Yhteishakua on jatkettu keskiviikkoon 7.4.2021 klo 15.00 asti koronatilanteen vuoksi. Jatkoaika tulee monelle nuorelle tarpeeseen ja tarjoaa mukavasti lisäaikaa omien hakuvalintojen tekemiseen. 

On tärkeää muistaa, että oppivelvollisuuden laajentumisen myötä kaikilla peruskoulunsa päättävillä nuorilla on tänä keväänä ensimmäistä kertaa velvollisuus hakeutua jatko-opintoihin. Älä ole kuitenkaan huolissasi, jos suuntasi on vielä hukassa: me olemme tarvittaessa tukenasi niin hakuvalintojen tekemisessä kuin lomakkeiden täyttämisessäkin. 

Yhteishaussa voit hakea toisen asteen koulutuksiin, eli ammatillisiin oppilaitoksiin ja lukioihin. Ensimmäistä kertaa yhteishaussa voi hakea myös perusopetuksen lisäopetukseen, eli kymppiluokalle.

Yhteishausta erillisenä hakuna voit hakea nyt myös oppivelvollisille suunnattuun kansanopistovuosi -koulutukseen. Huom.! Jos haet kansanopistovuoden opiskelijaksi, täyttää se siis hakuvelvoitteesi oppivelvollisena eikä sinun välttämättä tarvitse osallistua yhteishakuun ellet halua lisäksi hakea toisen asteen oppilaitoksiin. 

Me Kanneljärven Opistolla kutsumme oppivelvollisille tarkoitettua ainutlaatuista kansanopistovuottamme nimellä Ota koppi osaamisesta -koulutus. 


Kanneljärven Opiston koulutukset yhteishaussa


Voit hakea yhteishaussa meille seuraaviin koulutuksiin: 

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto 

-nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala

-varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala

Hae tästä!

- Kymppiluokka, eli perusopetuksen lisäopetus

Hae tästä!

 

- Ota -koppi -osaamisesta koulutus, eli kansanopistovuosi

Huom.! Ota - koppi osaamisesta koulutus ei ole mukana yhteishaussa,
mutta jatkuva haku on nyt auki.

Hae tästä! 

 

Tiesithän, että voit hakea halutessasi samaan aikaan sekä toisen asteen koulutuksiin että Ota koppi osaamisesta -koulutukseen. Jos tulet valituksi molempiin koulutuksiin, voit itse valita kumpaan lähdet mukaan. Muista kuitenkin, että toisen asteen koulutuksissa hakujärjestyksellä on aina merkitystä. 

 

Miten hakeminen tapahtuu Opintopolussa? 

1. Löydät hakulomakkeen Opintopolusta (linkki kaikkiin Kanneljärven Opiston koulutuksiin Opintopolussa).

2. Opintopolun lomakkeet on helpointa täyttää tietokoneella tai läppärillä.

3. Muista laittaa ensisijainen koulutustoiveesi ylimmäksi vaihtoehdoksi. 

4. Jos oppilaitos pyytää liitteitä hakulomakkeen lisäksi, muista lähettää myös ne. 

5. Tarkista lomake huolella läpi ennen kuin painat "Lähetä".

5. Jos et saa hakulomaketta syystä tai toisesta valmiiksi, voit ottaa yhteyttä yhteishausta vastaavaan opettajaamme Petri Oksaseen puh. 044 357 8122 ja sopia esimerkiksi etätapaamisen, jossa voitte yhdessä katsoa lomakkeen läpi

 

Meiltä saat apua hakemiseen yhteishaussa

Tuntuuko sinusta hankalalta löytää itsellesi sopivaa jatkopolkua tai kamppailetko hakulomakkeiden kanssa? Riippumatta siitä oletko tällä hetkellä jossain koulussa opiskelijana vai et, me voimme auttaa sinua miettimään sopivia hakuvaihtoehtoja ja neuvomme mielellämme myös hakulomakkeisiin liittyvissä kysymyksissä. Jos kaipailet apua tai sinulla on kysyttävää liittyen yhteishakuun, ota rohkeasti yhteyttä yhteishausta vastaavaan opettajaamme Petri Oksaseen petri.oksanen@kannelopisto.fi tai puhelimitse 044 357 8122. 

 

Olen jäämässä ilman peruskoulun päättötodistusta, mihin voin hakea?

Jos olet jäämässä tai jo aiemmin jäänyt vaille peruskoulun päättötodistusta, olet tervetullut hakemaan aikuisten perusopetukseemme suorittamaan peruskoulusi loppuun. Saatuasi meiltä peruskoulun päättötodistuksen autamme sinua löytämään oman jatkopolkusi, jotta voit hakea seuraavassa yhteishaussa joko toisen asteen opintoihin tai nivelvaiheen koulutuksiin. 

 

Mitä hakulomakkeen lähettämisen jälkeen tapahtuu? 

Haettuasi Opintopolun yhteishaussa saat sähköpostiisi linkin, jonka kautta pääset tarvittaessa muokkaamaan hakujärjestystäsi tai muuttamaan hakuvalintojasi 7.4 asti. Huomioithan, että hakuvalintojen lisäksi et voi enää muuttaa muita täyttämiäsi tietoja. Tiedot kannattaa siis täyttää huolella ensimmäisellä kerralla. 


Kaikki Kanneljärven Opiston Kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon yhteishaussa hakeneet saavat kutsun pääsy- ja sovelutuvuuskokeeseen, joka järjestetään 6.5.2021. Kasvatus- ja ohjausalan hakutulokset valmistuvat kesäkuussa. Jos tulet valituksi, muistathan ottaa opiskelupaikan vastaan. 

Kanneljärven Opiston nivelvaiheen koulutuksiin, eli kymppiluokalle ja Ota koppi -osaamisesta koulutukseen ei ole pääsykokeita, mutta kaikki hakeneet kutsutaan tutustumishaastatteluihin. Jos siis hait joko kympille tai Ota koppi osaamisesta -koulutukseen, jää rauhassa odottelemaan yhteydenottoamme. 

 

 

Tsemppiä hakuun! 

Topics: Ammatillinen koulutus, Kymppiluokka, Yhteishaku

Juulia Vesterinen

Written by Juulia Vesterinen