Ajankohtaista

Hyvää joulua ja tietoa kevätlukukauden 2022 aloituksesta

21.12.2021 16:26:32 / by Pauliina Kalanti

Kanneljärven Opisto hiljenee joulun ajaksi.

Opintotoimisto on suljettuna 23.12.-2.1. ja opettajat ovat vapailla pääsääntöisesti 6.1.2022 saakka.

 

Joulujuhlassa viime perjantaina muistelin kulunutta syksyä tyytyväisenä ja onnellisena siitä, että pystyimme toimimaan lähiopetuksessa melkein koko syyslukukauden. Yhdessä opiskeleminen, asuminen, eläminen ja työskenteleminen on tehnyt meille kaikille hyvää ja joululomalle jääminen onkin saattanut joillekin tuntua jopa haikealta.

Iloinen nauru opiston aulassa. Hymyilevät silmät maskin takana. Kaikki arvokkaat kohtaamiset. Uuden oppiminen. Kantapään kautta oppiminen. On niin paljon asioita, joista olen kiitollinen tänä jouluna!

 

Parhaillaan maamme päättäjät käyvät keskustelua mahdollisista uusista rajoituksista tai muista toimista taistelussa korona-virusta ja sen muunnoksia vastaan, mikä voi vaikuttaa kevätlukukauden aloitukseen. Me Kanneljärven Opistolla teemme omat päätöksemme kevätlukukauden aloituksesta viranomaisten ohjeiden ja suositusten mukaisesti viimeisimmän tiedon perusteella keskiviikkona 5.1.2022 - vahvana tavoitteenamme jatkaa lähiopetuksessa. Jotta tähän pystymme, toivon jokaisen opistolaisen nauttivan joululomasta vastuullisesti ja turvallisesti!

 

Nyt on aika rentoutua ja rauhoittua kukin omalla tavallaan, mutta lähimmäiset huomioiden. Pidetään yhdessä huoli siitä, että voimme nauttia toistemme seurasta jatkossakin - ensi vuonna nähdään!

 

Pauliina Kalanti, rehtori

 

 

joulu_etusivu_banneri

 

Topics: Opistolla tapahtuu, Kasvatus- ja ohjausala, Ammatillinen koulutus, Taideopinnot, Kymppiluokka, Yhteistyökumppaneille

Pauliina Kalanti

Written by Pauliina Kalanti