KANNELJÄRVEN  KASVATIT

Kanneljärven Opisto aloitti toimintansa Karjalan kannaksella Uudenkirkon pitäjässä vuonna 1894.Opistossa opiskelevien ja opistosta valmistuneiden nuorten yhdyssiteeksi perustettiin vuonna 1926 Kanneljärven Kansanopiston Toveriliitto. Talvisodan jälkeen opisto toimi vuodet 1940 – 1952 vuokratiloissa Läntisellä Uudellamaalla Peltolan kartanossa. Vuonna 1953 opisto siirtyi nykyisiin vasta valmistuneisiin tiloihinsa Lohjalle Hormajärven rannalle. Toveriliiton merkitys korostui opiston evakkotaipaleella entisestään . Vuonna 1995 Toveriliiton säännöt  uudistettiin ja samalla yhdistyksen nimi muutettiin Kanneljärven Kasvatit ry:ksi.

Kanneljärven Opiston toiminta on muuttunut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Opiston opetustoiminta painottuu nykyisellään  nuoriso- ja kasvatustyön ammatilliseen tutkinto- ja täydennyskoulutukseen. Opiston opiskelijamäärä on kolminkertaistunut keskimäärin 200 opiskelijan vuositasolle. Nuorisoikäisten opiskelijoiden rinnalle on kasvanut suuri aikuisopiskelijoiden joukko. Oppisopimuskoulutus, yksilölliset opiskeluohjelmat, näyttökokeet sekä muut tutkinto- ja opetussuunnitelma uudistukset ovat muuttaneet sekä opiskelun että opiston sisäoppilaitoselämän luonnetta. Nämä muutokset asettavat haasteita myös Kanneljärven Kasvattien toiminnan kehittämiseksi nykyaikaisen alumnitoiminnan tavoitteita ja muotoja vastaavaksi.

Kanneljärven Kasvattien sääntömääräinen vuosikokous pidetään vuosittain marras-joulukuussa siten, että kokouksen yhteydessä järjestetään joka toinen vuosi ohjelmallinen opiskelijatapaaminen. Yhdistyksen käytännön toiminnasta vastaa vuosikokouksen toimeksiantojen mukaisesti
hallitus, johon kuuluvat puheenjohtaja sekä kaksitoista  jäsentä. Nämä edustavat sekä opiston entisiä että nykyisiä opiskelijoita ja työntekijöitä.

Kanneljärven Kasvattien toiminta sisältää nuoriso- ja kasvatustyöhön liittyviä tutustumis- ja opintomatkoja, vakiintuneet kulttuurimatkat Karjalan kannakselle opiston syntysijoille sekä Terijoelle, erilaiset opistolla toteutettavat toimintatapahtumat  sekä alumnitiedotusta ja yhteydenpitoa tehostavien henkilörekistereiden kehittäminen ja ylläpito yhteistyössä Kanneljärven Opiston kanssa sekä Paavolaisen rahaston stipendien jako opinnoissaan menestyneille opiston opiskelijoille.

Kanneljärven Kasvattien hallitus 2011

Peter Martin (pj.) peter.martin(at)hel.fi
Paula Taskinen (siht.) paula.taskinen(at)luukku.com
Katja Nieminen
Anu Mattila
Petra Laurila
Tiia Immonen
Risto Kaukiainen
Kari Hiltunen
Eija Lamberg
Manne Kosonen
Erkki Ahervo
Kalle Laakso

Kanneljärven Kasvattien  ajankohtaisista tapahtumista lisätietoa  täältä

Kanneljärven kasvattien vuosikokous 8.11.2011 klo 18 Kanneljärven opiston ruokasalissa.

Kanneljärven Opisto Karstuntie 537  08450 Lohja puh. 019-357 811 - opisto(at)kannelopisto.fi